Aamu oli kuin mikä tahansa muu aamu, jolloin heräät liian
väsyneenä ja toivot että voisit vaan jatkaa unia. Pakko silti nousta, sillä tänään
oli ensimmäinen käynti lapsettomuus-asian tiimoilta polilla. Mitään jännitystä
tai sellaista mulla ei ole asian suhteen ollut. Hyvä, jos olen muistanut mikä
päivä on milloinkin, sillä sen verran hektistä on viime aikoina taas ollut.
Polille oli suhteellisen helppo löytää ja tällä kertaa
törmättiin vain ystävällisiin ihmisiin, toisin kuin viime keväänä kun kävin
samaisessa sairaalassa päätäni kuvauttamassa. Yksi inhottavimpia vaiheita oli ilmoittautumis-luukulta
käveleminen odotustilaan, jonne meidät neuvottiin, sillä matkalla oli toinen
odotustila jota seurasi pitkä käytävä, jonka seinät oli koristeltu jäätävän
kokoisilla hedelmöityshoito-julisteilla. Jes! Kattokaas kaikki, tässä mennään
me epäonnistuneet. Onneksi näin toisenkin pariskunnan käytävällä myöhemmin,
niin eipä tuntunut enää siltä että mä olen niin ainoa.
Itse lekuri oli huippumukava ja käytiin läpi
esitietolomakkeet. Meikäläinen oli omaansa rustannut vielä hieman normaalia
enemmän tietoa, nimittäin paperin taakse olin pistänyt kierrot ylös ja myös
erilaiset kivut (myös ne yhdyntäkivut), positiiviset ja negatiivisten testien
päivät jne. Tunsin ehkä itseni hieman ylireagoijaksi, mutta sain kuulla että
tämä vaan helpottaa jatkoa, kun tiedetään tarkalleen viimeisen vuoden kierrot.
Jotain siis olen tehnyt tietämättäni hyvin :)
Miehen esitietolomakkeen kohdalla mun ärsytyskynnys täyttyi.
Yhtäkkiä meidän lapsettomuus-asia ei ollutkaan enää tapetilla vaan jälleen
käydään läpi hänen raittius-tarinaansa. Teki pariin otteeseen mieli keskeyttää
tai hienovaraisesti tökätä kylkeen, että aikaa on rajallisesti, kiitos vaan. No
jälleen sain myös kuulla kuinka hyvää tuo miehen sperma on, lähes pestyn kaltaista
ja huippukamaa. Okei, eli enää siellä käytävällä kävelee vain yksiepäonnistuja
ja yksi super-mälli. Vattu.
Perusjutut tutkittiin meikäläiseltä, miehen odotellessa
käytävällä pyynnöstäni ja tämän jälkeen todettiin kaiken olevan näennäisesti okei.
Tissit kopeloitiin ja sitten saikin vedellä kledjut niskaan ja mies palasi
huoneeseen. Käytiin myös läpi kevään tutkimustulokset, joissa kaikki oli muuten
ok, mutta ainakaan tuosta kierrosta en ollut ovuloinut. Ensin meinattiin
aloittaa heti lääkkein ja pistoksin, mutta jostain syystä päädyttiinkin
ratkaisuun jossa seuraavasta kierrosta tehdään aukiolotutkimus ja vasta sitten
otetaan lääkkeitä. Tuntuu turhalta. Eihän ne tukossa voi olla jos olen
viimeisen vuodenkin aikana raskautunut ja ties kuinka monesti neljän vuoden
aikana. Noh, what ever, kunhan nyt tapahtuu jotain.
Mitä tästä kuitenkin jäi käteen. Lähinnä pettynyt fiilis. Ei
niinkään itse visiittiin, eikä edes hoitosuunnitelmiin, vaan mieheen. Tämä on
asia johon en todellakaan jaksaisi olla liittämässä hänen raittiuttaan koko
aikaa ja varsinkaan sen jälkeen kuunnella autossa, kuinka hän ei oikein saanut
mitään irti tuosta käynnistä. No sori! Olisit ollut vähän enemmän hiljaa ja
kuunnellut, kuin keskittynyt siihen että ”hähää, tästäpä asiasta tiedänkin
kaiken, joten puhutaan tästä ja anna mä järkytän sua ja sen jälkeen mollaan
facebookissa, sen takia että sulle ei tämä mun alkoholismin hoitomuotoni
olekaan niin tuttu”. Helvetti! Se on naistentautien lääkäri, erikoistunut
lapsettomuuteen!
Voin myös kertoa että olin helpottunut kuullessani, että
lähdetään rauhallisesti ja lievillä hoidoilla liikkeelle. Niin eiköhän tämä
herra alkanut sitten heti kyselemään kauhukuvia! ”Mitäs sitten jos ne putket
onkin tukossa?” HALOO, no sitten ei varmaan tehdä kakaraa
luonnollisesti! Siinä mä sitten istun ja kuuntelen, kuinka
keinohedelmöitys sitten toimii. Joo kiitti, saanko nyt vaan oikeasti jäädä
jännittämään sitä aukiolotutkimusta ja sen kipuja, ilman että mun tarvii
ajatella että seuraavaksi perhana punkteerataan vähän munasoluja jotka sitten
tekee lasissa vauvan alkuja sun MacGyver-siittiöidesi kanssa. Mur, hieman
tilannetajua kiitos tai jatkossa tietopimennys on vieläkin suurempi, sillä
vierailen näissä sitten yksin.
