Hiljaisuuden särkyminen.

Olenpas taas ollut pitkään hiljaa. Ei oikeastaan ole ollut mitään sanottavaa, vaikka toisaalta olisi ehkä ollutkin. No toisinaan vaikeneminen on kultaa.

Vatsa kramppaa, mutta menkkoja tässä odottelen alkavaksi muutenkin, niin eipä tuo niin ihme ole. Oikeastaan eilen niiden olisi pitänyt alkaa, jos noudattaisivat samaa rytmiä mitä normaalisti. Jos viikon päästä ei vielä kuitenkaan menkkatäti ei kyläile, niin sitten ehkä uskallan antaa itselleni hieman toivoa, että lääkkeet olisivat tehneet tehtävänsä.

Melko mielenkiintoinen viikko takana. Samalla niin arkinen, mutta toisaalta erikoinen. Kotona on leijunut varovaisuuden ilmapiiri. Miehen kanssa on toisiamme hemmoteltu ja elelty kuin jossain täydellisessä postikortissa perhettä kuvataan, jotta ei riitaan päädyttäisiin. Hyvä niin, sillä eilen vihdoin aika oli kypsä järkevälle keskustelulle, joten pahimmat riidat onnistuttiin tällä välttämään. Voi kun aina malttaisi, mutta yleensä se turpa vaan aina aukeaa ja ydinsota on valmiina.

Ystävilläkin on ollut erinäisiä murheita. Toisella ihmissuhteissa, toisella oman kehonsa kanssa ja kolmannella raskauden kanssa. Yllättävää kyllä, niin olen tuntenut itseni hyväksi ystäväksi tällä viikolla. Onnistunut piristämään omalla idiotismillani näitä ihmisiä ja sitten ihan myötäelämään ja kiroamaan v-sanaa heidän kanssaan. Moon vaan välillä niin hyvä.

Lisäksi työssäni olen törmännyt henkeä uhkaavaan tilanteeseen, josta ehkä olen hieman shokissa. Toisaalta ei tunnu missään, mitä nyt työpäivän päätteeksi kävin ihan ylikierroksilla, mutta toisaalta sitä miettii miten pienistä asioista oma henkikin voi olla kiinni. Kuten juosta tiettyyn suuntaan juuri oikealla hetkellä. Samaan aikaan päässä pyörii ajatus, että olen minä hullu kun haluan kersan näin sairaaseen maailmaan tuoda. Maailmaan jossa oikeasti ihmiset voi niin pahoin, että uhkaavat toisten henkeä ja kuten lisääntyneestä uutisoinnista on saanut myös huomata, niin valitettavan usein sen toisilta vielä riistävät. Sitten vedotaan vähän heikentyneeseen mielentilaan tai myöhästyneeseen puberteettiin. Voi helvetti. Ja tässä meillä on hyvinvointivaltio!

Onneksi kotona sitä tuntee olonsa vielä turvalliseksi. Täällä sitä saa siivota niin paljon kuin sielu sietää ja vaihdella lakanoita vaikka joka viikko. Leikittää hiukan koiraa ja pyytää ystävää pelaamaan Buzzia shoppailureissun päätteeksi. Eli ehkä mun elämäni hyvän ja pahan ero on suunnilleen balanssissa, kaikesta huolimatta.

Happy.

Juuri kotiuduin sairaalasta. Ultarassa kaikki oli enemmän kuin hyvin ja oonkin ollut yhtä hymyä siitä lähtien. Lääkäri koitti hieman toppuutella, että en niin korkealta putoaisi, jos nyt ei tärppääkään, mutta kai sitä silti joskus saa olla positiivisesti jännittynyt.

Eli siis munarakkula oli nyt 17milliä (olikos oikea mittayksikkö, en nyt muista), joten tänään painelen apteekkiin ja huomenna sitten pitää pistellä itseä masuun. Vähän jännittää mitähän siitä tulee, kun jo harjoituspossun pistäminen tuntui niin pahalta (MUTTA SE OLI NIIN SÖPÖ POSSU!). Sitten alkaakin se hauskin osuus, eli parin päivän lomailu ja peiton heilutus. Ei siinä mielessä osuvampaan aikaan olisi voinut tämäkään osua, kun molemmat ollaan lomalla ja kaukana kotoa.

Nyt tarvinee suunnistaa poliisilaitokselle noutamaan passia, niin sitten saa huomenna keskittyä vaan pistokseen ja pakkailuun (sekä tietysti iltavuoroon töissä, mutta kuitenkin). Pitkästä aikaa hyvät fiilarit, vaikka eihän tämä raskautta vielä takaa...

Kortsuja, kortsuja...

Täähän meni ihan putkeen sitten. Eli kp 7 ja viimeinen clomi. Poli on kiinni, enkä pääse ultraan kiertooni nähden sopivasti. Ultraus vasta viikon päästä, eli kortonkien käyttöön tuli käsky, kunnes on ultrattu. Eikä tarvii piikitellä tästä kierrosta. Eli ihan turhaa pingoin naapurikaupunkiin ostamaan jouluna lääkkeitä, ihan turhaan hikoilin yöni ja ihan turhaan saadaan ostaa kumeja. Prkl. Kiukutti niin että soitin jo yksityiselle, jos olisin siellä käyny vain ultrassa, mutta en niillä hinnoilla! 200-300e 15minuutin ajasta.

Ekat clomit ja lenssu

Kiertopäivä nelonen menossa ja olen taas niin ihanan kipuinen. Clomeihin en oikein osaa yhdistää yhtäkään haittavaikuusta tämän flunssan tähden. Välillä on kuumetta, välillä ei. Särkylääkkeitä siis kuluu ja ruumiinlämmöt vaihtelee, samoin kuin hikoilut. Vatsaa särkee, mutta johtuuko se menkoista vai mömmöistä sitä en tiedä. Pää on joka tapauksessa aivan jumissa, korvia särkee ja nenän tukkoisuudesta huolimatta saa olla koko ajan aivastelemassa ja niistämässä. Jotenkin ei edes ajatus kulje, enkä osaa mieltää onko tässä tekstissäkään järkeä. Paskalta tuntuu anyhow.

Luovuin BTW facebookista. Tuntuu super-orvolta vielä, kun tottunut älypuhelimella jatkuvaan näpytykseen. Nyt mitta tuli kuitenkin täyteen, monista syistä johtuen. Samaan syssyyn avasin myös toisen blogin. Yksityisemmän. Johon ei ole miehellä ja ystävillä asiaa. Puolueettoman maaperän, jossa saan arvostella ja purnata ja purkaa just niin paljon kuin sielu sietää. Niin hassua kuin se onkin, toisaalta se tuntuu hyvältä myös siksi että te vakkaritkaan ette välttämättä mua sieltä tunnista, vaikka eksyisitte sivulle. Jotenkin kummasti teistäkin osasta on tullut kovin läheisiä ja toisinaan kaikkea ei ole niin helppoa jakaa läheisille, kuin täysin randomeille ihmisille. Katsotaan miten käy kahden blogin pyörityksen, ehkä mahdollisesti jossain kohtaa kolmen, jos taas elämäntapamuutoksen saan rullaamaan.. Toistaiseksi tuntuu vielä juttua riittävän kaikkiin tällä kirjoitustahdilla.

ihan happy.

Tontut ovat kurkkineet vääristä ikkunoista selkeesti, kun pukki on ollut siinä uskossa että mä olen ollut kiltti. Sain juuri niitä lahjoja joita olen toivonutkin. Yksi lahja oli tosin aivan ylitse muiden, sillä olenhan sitä jo neljä vuotta toivonut ja nyt sain!

Muuten meidän joulu alkaa olla taputeltu. Lahjat on jaettu, joskin niistä vielä pitkään nautitaan, samoin kuin meikäläisen yltiömäisistä kokkauksista. Nyt kuitenkin meikäläinen palaa arkiseen aherrukseen ja lähtee keräilemään tuplatienestejä, hieman flunssaisena.

P.s. vaikka jouluressistä päästiin niin nyt odotellaan kuukautisia ja toivotaan ettei ainakaan näille pyhille osu tai saadaan ajella naapurikaupungin yliopiston apoteekkiin hakemaan vauvantekopillereitä.

aukiolotutkimus

Huomenna sitten otsikossa mainittuun operaatioon. Jännittää ja pelottaa aivan hitosti. Nyt sitten kaipaankin mielipiteitä, että mennäkö yksin vai miehen kanssa? Jotenkin haluaisin toisen mukaan jakamaan tämän ja helpottamaan omaa jännitystä, mutta samalla "ahdistaa" ajatus olla siinä ronkittavana toisen silmien alla. Inhottava tilanne.

Virallisesti lapsettomuushoidoissa. PRKL!

Aamu oli kuin mikä tahansa muu aamu, jolloin heräät liian väsyneenä ja toivot että voisit vaan jatkaa unia. Pakko silti nousta, sillä tänään oli ensimmäinen käynti lapsettomuus-asian tiimoilta polilla. Mitään jännitystä tai sellaista mulla ei ole asian suhteen ollut. Hyvä, jos olen muistanut mikä päivä on milloinkin, sillä sen verran hektistä on viime aikoina taas ollut. 

Polille oli suhteellisen helppo löytää ja tällä kertaa törmättiin vain ystävällisiin ihmisiin, toisin kuin viime keväänä kun kävin samaisessa sairaalassa päätäni kuvauttamassa. Yksi inhottavimpia vaiheita oli ilmoittautumis-luukulta käveleminen odotustilaan, jonne meidät neuvottiin, sillä matkalla oli toinen odotustila jota seurasi pitkä käytävä, jonka seinät oli koristeltu jäätävän kokoisilla hedelmöityshoito-julisteilla. Jes! Kattokaas kaikki, tässä mennään me epäonnistuneet. Onneksi näin toisenkin pariskunnan käytävällä myöhemmin, niin eipä tuntunut enää siltä että mä olen niin ainoa.

Itse lekuri oli huippumukava ja käytiin läpi esitietolomakkeet. Meikäläinen oli omaansa rustannut vielä hieman normaalia enemmän tietoa, nimittäin paperin taakse olin pistänyt kierrot ylös ja myös erilaiset kivut (myös ne yhdyntäkivut), positiiviset ja negatiivisten testien päivät jne. Tunsin ehkä itseni hieman ylireagoijaksi, mutta sain kuulla että tämä vaan helpottaa jatkoa, kun tiedetään tarkalleen viimeisen vuoden kierrot. Jotain siis olen tehnyt tietämättäni hyvin :) 

Miehen esitietolomakkeen kohdalla mun ärsytyskynnys täyttyi. Yhtäkkiä meidän lapsettomuus-asia ei ollutkaan enää tapetilla vaan jälleen käydään läpi hänen raittius-tarinaansa. Teki pariin otteeseen mieli keskeyttää tai hienovaraisesti tökätä kylkeen, että aikaa on rajallisesti, kiitos vaan. No jälleen sain myös kuulla kuinka hyvää tuo miehen sperma on, lähes pestyn kaltaista ja huippukamaa. Okei, eli enää siellä käytävällä kävelee vain yksiepäonnistuja ja yksi super-mälli. Vattu.

Perusjutut tutkittiin meikäläiseltä, miehen odotellessa käytävällä pyynnöstäni ja tämän jälkeen todettiin kaiken olevan näennäisesti okei. Tissit kopeloitiin ja sitten saikin vedellä kledjut niskaan ja mies palasi huoneeseen. Käytiin myös läpi kevään tutkimustulokset, joissa kaikki oli muuten ok, mutta ainakaan tuosta kierrosta en ollut ovuloinut. Ensin meinattiin aloittaa heti lääkkein ja pistoksin, mutta jostain syystä päädyttiinkin ratkaisuun jossa seuraavasta kierrosta tehdään aukiolotutkimus ja vasta sitten otetaan lääkkeitä. Tuntuu turhalta. Eihän ne tukossa voi olla jos olen viimeisen vuodenkin aikana raskautunut ja ties kuinka monesti neljän vuoden aikana. Noh, what ever, kunhan nyt tapahtuu jotain.

Mitä tästä kuitenkin jäi käteen. Lähinnä pettynyt fiilis. Ei niinkään itse visiittiin, eikä edes hoitosuunnitelmiin, vaan mieheen. Tämä on asia johon en todellakaan jaksaisi olla liittämässä hänen raittiuttaan koko aikaa ja varsinkaan sen jälkeen kuunnella autossa, kuinka hän ei oikein saanut mitään irti tuosta käynnistä. No sori! Olisit ollut vähän enemmän hiljaa ja kuunnellut, kuin keskittynyt siihen että ”hähää, tästäpä asiasta tiedänkin kaiken, joten puhutaan tästä ja anna mä järkytän sua ja sen jälkeen mollaan facebookissa, sen takia että sulle ei tämä mun alkoholismin hoitomuotoni olekaan niin tuttu”. Helvetti! Se on naistentautien lääkäri, erikoistunut lapsettomuuteen! 

Voin myös kertoa että olin helpottunut kuullessani, että lähdetään rauhallisesti ja lievillä hoidoilla liikkeelle. Niin eiköhän tämä herra alkanut sitten heti kyselemään kauhukuvia! ”Mitäs sitten jos ne putket onkin tukossa?” HALOO, no sitten ei varmaan tehdä kakaraa luonnollisesti! Siinä mä sitten istun ja kuuntelen, kuinka keinohedelmöitys sitten toimii. Joo kiitti, saanko nyt vaan oikeasti jäädä jännittämään sitä aukiolotutkimusta ja sen kipuja, ilman että mun tarvii ajatella että seuraavaksi perhana punkteerataan vähän munasoluja jotka sitten tekee lasissa vauvan alkuja sun MacGyver-siittiöidesi kanssa. Mur, hieman tilannetajua kiitos tai jatkossa tietopimennys on vieläkin suurempi, sillä vierailen näissä sitten yksin.