29.9.2012

Pääsääntöisesti onnellinen.



Istun olohuoneen lattialla, lähes pimeässä asunnossa. Ainoat valon lähteet ovat tämä tv-ruutu, jolle nämä sanat ilmestyvät ja valtava määrä kynttilöitä, joita on parvekkeelta makuuhuoneeseen saakka. Tämä on minun vapaa lauantai-iltani.

Viime viikot ovat olleet äärettömän stressaavia. Sain koulun tosiaan päätökseen ja olenkin keskittynyt täysillä töihin. Minulle suullisesti luvattu parempi työsopimus ei sitten onnistunutkaan, joka on nostanut v*tutus-käyrät aivan uusiin lukemiin. Aikani kiukuteltuani miehelleni, siskolleni ja ystävilleni, tulin siihen päätökseen, että en ota enää mitään stressiä työstä. Hoidan duunini listoihin merkittyinä aikoina, mutta mitään joustoa on minulta enää turha odottaa. En aio enää oman mielenrauhani ja fyysisen kuntoni uhalla tanssia toisten pillin mukaan. Ei enää ylimääräisiä palavereita, sairaslomatuurauksia tai edes ruokatunnin uhraamista työlle. Miksi minä antaisin enempää kuin työsopimuksessani vaaditaan, kun kerran siitä ei sovitusti palkita?

Niimpä päätin aloittaa itsestäni. Merkittävämpänä asiana mainittakoon, että uskalsin tarttua puhelimeen ja lähteä huoltamaan omaa terveyttäni. Saa nähdä mitä tohtori tuumaa koivestani ja onko tiedossa sairaslomaa, mutta tällä hetkellä se ei minua juurikaan liikuta. Vielä tarvitsee soittaa toiselle tohtorille aikaa ja lähteä selvittämään syitä toiseen ongelmaan, joka myös vaikeuttaa tätä beibiytymistä – nimittäin niihin ”yhdyntäkipuihin” aion puuttua pikimmiten. Minä olen oman elämäni tärkein asia ja aion sen mukaan elääkin.

Päätöksestä huolimatta valitettava fakta on että tämä työsopimus, joka takaa nykyisen toimeentuloni, ei riitä. Tämän vuoksi mollin sivut ovat tulleet tutuiksi ja myös tuottaneet tulosta. Käväisin nimittäin eräässä haastattelussa, saaden paikan. En kuitenkaan ole luovuttanut päätoimeni suhteen, joka on minulle kuitenkin työrintamalla se tärkein, joten lupauduin ainoastaan extraajaksi tähän uuteen työhön. Odotan innolla kun pääsen oppimaan uutta (tai kertaamaan vanhaa oikeastaan, uudessa paikassa vain) ja saamaan sieltä erilaista energiaa näihin pimeneviin iltoihin.

Energiatasojani olen päässyt jo parantamaan hyvinkin konkreettisilla asioilla. Ruokavalioon olen kiinnittänyt enemmän huomiota ja uskon sen tuottavan tulosta. Ulkoisessa habituksessa ei ole vielä näkyviä merkkejä, mutta olo on jo parempi. Myös tupakointi on jäänyt olemattomiin. Tosin sähkötupakan avustuksella, mutta kuitenkin. Sitä pössyttelen sen verran vähän ja mietoja litkuja, että pian voinen siirtyä nikotiinittomiin valmisteisiin, jonka jälkeen voikin jättää koko sauhuttelun historiaan.

Makuuhuoneeseemme olemme panostaneet myös, nimittäin unen laatua ajatellen. Sängystä löytyy uusi kehon mukaan muotoutuva petauspatja ja samaa materiaalia olevat tyynyt. Myös uudet muhkeat, mutta kevyet peitot tuli hankittua ja tietysti uudet lakanasetit. Kyllä niiden seassa on kelvannut nukkua (ja välillä vähän puhkuakin ;) )

Joten kaiken kaikkiaan minulla on aika hyvä fiilis päällimmäisenä ja pian onkin jo marraskuu, jolloin pääsee kuulemaan polille mitä uutta ja konkreettista pääsemme tekemään raskautumisen eteen. Eli kyllä tämä tästä, pitää vain luottaa että elämä kantaa <3

3 kommenttia:

  1. Mukava kuulla että itsestä huolehtiminen on noussut keskeiseksi elämänaiheeksi. Elämä kannattelee, ja minun mielestäni siitä saa joskus paremman otteen tarttumalla itse kiinni, sen sijaan että antaisi tuulen kuljetella. Energistä syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Mun blogissa olis sulle haaste :):

    http://eikenenkaanaiti.blogspot.fi/2012/09/haaste.html

    VastaaPoista
  3. On tärkeä taito oppia sanomaan ei. Hyvä että teit päätöksen töiden suhteen. Ja tuo tupakoinnin vähennys on myös loistava juttu. Sen kun sais pois elämästään, olisi isoin asia oman terveyden ja raskauden alkamisen eteen tehty. Itse en ole vielä lähelläkään.

    VastaaPoista