27.4.2012

Niin se positiivinen vaihtui negatiiviseen ja verta alkoikin sen jälkeen nopeasti tulla huimia määriä, sekä fyysinen kipu vetää vertoja jossain määrin jopa henkiselle. Neuvola peruuntui. Mies koittaa lohduttaa sanomalla, että ainakin nyt tietää että se on mahdollista. Tiedän, niin ajattelen minäkin. Se ei vaan helvetti lohduta yhtään. Ehkä lohduttavinta on se että onneksi nyt, eikä vaikkapa parin viikon päästä. Vaikka aika hiton korkealle pilvilinnoihin sitä ehtii jo parissa päivässäkin leijailla. En oikeastaan tiedä mitä sanoa, takki ihan tyhjä. Neuvolatäti kutsui juttelemaan, mitäpä mä sille sanoisin. Kaikki oleellinen tuli sanottua puhelimessa kyynelten seasta "sen ajan voi perua".

24.4.2012

Meillä kummittelee

Tänään onkin hyvä päivä. Tulin koulutuksen kotiin käymään, kun saatiin vieraita pariksi yöksi. Miehen paras kaveri punkkailee meillä siis hetken ja sitten odotettavissa äitipuoleilua vapun ajan. Nuo asiat eivät kuitenkaan ole se varsinainen syy tähän hymyyn, jota ei meinaa naamalta saada pyyhittyä. Se syy löytyy tällä hetkellä vessan peilikaapista, pienen tikun muodossa. Eletään siis kiertopäivää 38 ja raskaustestistä kurkisti haamu!!! Huomenna ostamaan parempaa testiä ja aamulla puhelua labraan, jos oikein verikokeessa käväisisi!

Jotenkin todella epäuskoinen olo! Neljä helvetin pitkää vuotta tätä on odotettu, eikä mitään ole tapahtunut. Nyt kuitenkin on lupaus pienistä jaloista kipittämässä pitkin asunnon lattiaa. Tai no jos ei nyt mennä vielä asioiden edelle, vaan sanotaan että on luvassa puklausta ja paskavaippaa, unettomia öitä ja kipeitä nännejä. JEIII!!!

19.4.2012

Tätiä ei kuulu, eikä näy. Pari päivää tosin iskenyt niin jäätäviä kramppeja alavatsaan, että kahdesti lähtenyt jalat alta. Huolestuttavaa, sillä mulla ei koskaan menkkakipuja tai vastaavia ole. Nyt meneillään kp 33, mikä sekin on erikoista sillä lähes neljä vuotta tässä luomumenkkojen kanssa eläneenä olen tottunut että kierto on sen 28 päivää. Jos ei aamuun mennessä näy, niin testin teen ja jos negaa näyttää eikä silti viikon sisään ala valskailut, niin eiköhän sitten ole suotavaa soittaa tohtoritohtori notta missä mättää?

P.S. Kotirintamalla välirauha menossa ja mieskin oli omatoimisesti varannut ajan simppanäytteeseen.

15.4.2012

Kyynelten virratessa mietin pitäisiköhän mun avata toinen blogi, ehkä tämän tilalle tai tämän lisäksi. Salasanalla suojattu. Vain harvoille ja valituille. Mulla ei ole ketään kenelle puhua lapsettomuudesta ja tämä on ainoa paikka jossa olen siitä voinut avautua. Kuitenkin tätä lukee yksi silmäpari, jolle en jokaista sanaa haluaisi sanoa, en jokaista tuntoa purkaa. Mies.

Elän hetkiä jolloin tuntuu että olen luovuttanut. En tiedä. Haluaisin soittaa jollekin, mutta mä en voi. Ainoa kenelle voisin.. Ei, en voisi.

11.4.2012

Koti on siellä missä onnelliset muistot syntyvät


 Bongasin Helman blogissa tällaisen kivan sisustushaasteen, jota ajattelin piruuttani kokeilla. Vaikka Helma esittikin, että olisi hyvä tehdä viikottain useampia postauksia aiheesta, niin ajattelin kuitenkin pitäytyä yhdessä postauksessa viikottain, sillä en halua tästä tehdä vahingossakaan liian sisustuspainotteista blogia. Joten tässäpä tämän viikon kuvat.


Kynttelikkö löytyi fabon paikalliselta kirppis-osastolla ihan muutamalla eurolla ja kotiin hain sen tuossa pääsiäisenä. Lisäksi kotiin eksyi tuolloin samaan aikaan mustalla kehyksellä oleva peili, mutta se ei ole vielä löytänyt paikkaansa, enkä ole ihan varma edes onko peili sisustuksellisesti kuitenkaan sitä mitä haluan. Aika näyttää.


Rakkain esine ei ehkä esteettisesti ole kaikkein upein sisustusesine, eikä siitä ole edes mitään käytännön hyötyä, mutta ainakin se on oikeasti rakkaudella tehty.Kiitos murulle tästä ;)



Jälleen kynttelikkö. Kuvan ideana on kuitenkin kuvata enemmänkin väriä, eli violettia, jota haalin makuuhuoneeseen. Vielä kun saisi asunnon, jossa olisi kivemman väriset tapetit, sillä nykyistä ei viitsi alkaa remppailemaankaan muuttoaikeiden vuoksi. Toivottavasti myös uudesta kodista löytyisi aivan ihana kylppäri, jonka saisi tuunailla mieleisekseen ja josta kehtaisi ottaa kuvankin. Tällä hetkellä meillä on vanha pesukone, joka vetelee viimeisiä. Rumia pyyhkeitä, jotka tosin ajavat asiansa. Säilytystila on aivan minimissä ja mattoakaan ei lattialle saa, sillä koira opettelee sisäsiisteyttä ja on oppinut pissimään sinne mistä se on helpoin pestä pois. 


Asunnon ainoat lipastot löytyvät eteisestä. Nämä muutama vuosi sitten sotkasta löydetyt tasot eivät miellytä silmää sitten millään muotoa ja ovatkin näin ollen muutelleet pitkin asuntoa, sillä ei ne oikeastaan sovi minnekään. Nykyään nämä majailevat eteisessä ja kannattelevat ehkä hienointa sisustusesinettäni <3 jota mieheni tuntuu inhoavan. Miehelleni tiedoksi, että kannattaisi hänenkin vaan ymmärtää näiden vanhojen romujen haalimista, sillä onhan hänkin yksi niistä ;)

Edellisen kuvan oikeaan alareunaan on meikäläisen, milloin mitäkin huonetta koristava, mustavalkoinen sisustuselementtikin änkeytynyt, joten laitetaan hänestä tähän myös kuva. Asunnossa asustaa myös toinen eläväinen, mustavalkoinen sisustuselementti, jonka vuoksi en voi mieluisinta astiaani kuvata, sillä herra päätti sen tuhota olisikohan se ollut viime viikolla. Se oli valtava konjakkilasin muotoinen koriste-esine. Milloin siellä oli koristekiviä ja kynttilöitä, milloin minkäkin säilytyspaikkana ja välillä ihan tyhjänäkin. Säilytin sitä olohuoneen ikkunalaudalla ja pitkään se oli siinä saanutkin olla rauhassa ja tuo karvakaverikin oli oppinut sen yli kulkemaan. Ilmeisesti kuitenkin joku pisti herraa vatuttamaan eräs päivä ja hän päätti sen mielenosoituksellisesti oikein tuupata lattialle. Voin kertoa että hellyyttä ei herunut tuolle kaiffarille ihan hetkeen! Alla kuvat siis näistä sistusta rajoittavista otuksista, jotka kaikesta huolimatta ovat jokaisen sirpaleen ja kusisen kaakelilattian arvoisia.

 R <3

K <3

9.4.2012

Päästäistä


Niin se aika vaan menee nopeasti. Edellisestä kirjoituksesta on jo viikko ja huomaan potevani vierotusoireita. Käykö näin muille, jos ei pääse riittävän usein kirjoittelemaan tänne kuulumisiaan? Paljon on sattunut ja tapahtunut, eli kerrottavaakin olisi vaikka kuinka, aikaiseksi ei vain ole saanut.

Ensinnäkin olen innostunut sisustamaan asuntoa. Fabossa on näitä paikallisia kirppis- ja kierrätysryhmiä, joista on tullut haalittua uudenlaisia sisustusesineitä ja jopa edullinen ruokailuryhmä (joka on muuten aivan huippu-ihana ja rahaa kului vaan yhden sinisen setelin verran). Lisäksi kuun vaihteessa meille tulee uusi sohvakalusto. Se kuluttaa tosin keltaisia seteleitä kolme kappaletta, joten ei enää niin edullinen tavallaan, mutta kokonaisuuteen ja kuntoon nähden se on suorastaan halpa. Vieläpä jos tämän nykyisen saisi myytyä, niin kaikki olisi hyvin. Paljon myös omaa turhaa tavaraa on saatu pois nurkista.

Shoppailu-innostuksen lisäksi tässä on elelty vähän perhe-elämää. Se on myös syynä siihen, miksen ole voinut bloggailla nyt. Miehen vanhimmat lapset olivat viettämässä pääsiäistä täällä meillä ja koska muksut ovat yllättävänkin älykkäitä, sekä hoksaavat kaikenlaista, niin vältin varmuuden vuoksi koko sivustoa. Eipä niiden tarvitse huudella mummulassa tai muuallakaan kuinka Tiki ja isi koittaa saada vauvaa (jolle btw keksittiin maailman söpöin nimi, mikäli tyttö joskus aikaan saataisiin).

Pitkäperjantain pidin vapaata ja haettiin tosiaan noi tenavat. Myös muutaman tunnin ajan mies sai tavata nuorinta lastaan. Aika hellyyttäväähän se oli kun vuoden tauon jälkeen pikkuinen poika kapsahtaa isänsä kaulaan ja puhuu rakkaudesta. Oli myös karmivaa kun tällainen nappula toteaa ”ei isi olekaan kuollut”! Pisti oikein vihaksi tällaiset äidit!! Miten voi ihminen olla niin sairas ja katkera, että estää kaikin keinoin tällaisen suhteen, joka on molemmille osapuolille tärkeä ja antaa vielä lapsensa, jostain uskomattomasta syystä, uskoa että tämän isä on kuollut, kun samaan aikaan isä tappelee sosiaalitoimiston välityksellä, että saisi tavata lastaan! Tekisi mieli antaa tukkapöllyä tällaiselle naiselle, sillä lapsi ei vaan koskaan saisi joutua kärsimään aikuisten kaunoista ja ongelmista. Äh, mitään tukkapöllyä, kunnolla turpaan vaan! No ehkä jatkossa tapaamiset on helpompi järjestää, kun lapsi ei ole enää siinä uskossa, että isä on kuollut, vaan voi nyt itsekin tapaamisia vaatia.

Palatakseni kuitenkin takaisin noista huoltajuuskiistoista ihan tähän arkeen, niin tulipahan pääsiäisenä käytyä lasten kanssa ravintolassa syömässä ja kylpylässä. Kaikki nauttivat tuosta päivästä. Muut päivät sujuivat muksuilla pelikonsolien parissa ja koiraa ulkoiluttaen, sekä kaikkea tavallista touhuillen. Itse kaiken sähläyksen ohella kävin tietysti töissä, joten ehkei ihme kun alkaa virta olemaan hiukan loppu. Kuitenkin ihan huippukiva fiilis pääsiäisen osalta tosiaan.

Beibiytyminenkin ehkäpä hiukan etenee. Muistin nimittäin torstaiaamuna vihdoin soittaa sairaalaan, jotta pääsenkö verikokeisiin. Ensin hoitsu vänkäili kuinka heillä hoidetaan vaan akuutteja asioita ja sairaalan potilaita. Tovin vakuuteltuani ja muistutettuani että jo otetut kokeet menevät hukkaan jollen pääse, niin saimme sovittua että sunnuntaiaamuna käyn heillä piikitettävänä. Kaikki sujui sairaalassa muutenkin moitteetta ja nyt vain odotellaan onko kilpparikokeissa mitään ihmeitä. Mies käy vielä simppanäyteet antamassa kuun lopulla ja sitten toivottavasti selviää jotakin. Ainakin päästään eteenpäin ja lapsettomuuspolin asiakkaiksi tuolta neuvolan puolelta. Niin eli kuten arvata saattaa niin viheriäinen raskaustesti lupaa ainakin vielä negaa (hassua, mutta siitä huolimatta mulla on hyvinkin toiveikas olo, että ihan pian.. ihan pian).

2.4.2012

Plussapallona luokses pompin

Päivällä pissiä puikkoihin.

Viiva vaalean punaisessa testissä. Haalea toinen viiva. 

Viiva vihreässä testissä. Ei toista viivaa. Yllätys.

Pitkiä työtunteja.

Illalla pissiä puikkoon.

Viiva. Ja jälleen haalea toinen viiva.

"Hei tuu kattoon, nääksäki ton?"

"Joo, tänää pannaan!"




Kehoni, sinä sieluni maallinen maja, älä suatana sitten aprillaa mua!

1.4.2012

Elämäni säveliä kuluneelta viikolta ja vuosien takaa

Olen pitkittänyt tämän viikon KKK-projektin päivitystä, sillä halusin sen olevan jotain oikeasti mua koskettavaa. Aika on valitettavasti ollut kortilla ja päivitys on jäänyt näin sunnuntaille, jossa piti olla aikaa vaikka kuinka. Niin mä olen maannut tässä koneella ja kuluttanut Youtubea. Miettinyt mikä oikeasti olisi mua ja sopisi parhaiten mun fiilikseen.

Viikko on jälleen kallistunut näin lopulta hyvän puolelle, vaikka taas kerran on tapahtunut paljon kaikenlaista. Biletystä loistopoppoolla, elämäni hirveintä darraa, kiukuttelua ja halailua. Pelkoa äidin sairauden uusiutumisesta, joka onneksi osoittautui turhaksi, kasvaimen ollessa hyvänlaatuinen. Työhaastattelua, jonka lopputuloksella ei ole oikeastaan väliä, sillä nykyinenkin kelpaa. Siihen tulokseen olen tullut. Sekä sokerina pohjalla mainittakoon tuo mies, joka vei mut eilen syömään ja jonka kanssa tuli taas hassuteltua, ihmeteltyä alkupaloja ja valitettua hissimusasta.

Nyt kuitenkin mun iltavuoroni sai lievän muutoksen äkillisen sairastumisen vuoksi (jota epäillään enemmänkin itse aiheutetuksi, sillä kyseinen ihminen on eilen tavattu kaljakaupoilla ja tänään on kuulemma ripuli), eli aikaistui lähtö muutamalla tunnilla. Näin sunnuntaina eipä juuri harmita, sillä ainahan sitä voi purra hammasta yhteen ja mumista mielessään mantaa "tuplapalkka,tuplapalkka". Mikäli sekään ei auta niin ei muuta kuin työkaverille napinaa ja silmien muljauttelua notta on tää paskaa. Takaisin saa ymmärtävän katseen, ehkä jopa sanat "Mä tiedän!".

Viikon yhteenvedon jälkeen palaan kuitenkin itse KKK-projektin tehtävän pariin, jossa kehoteltiin kertomaan pari mieluisinta biisiä juuri nyt. Vastoin kaikkea aiempaa suunnittelua haluan linkittää tähän HIMiä, kappaleella When love and death embrace. Tämän biisin vaan ihan siksi että nämä sanat on juuri niin yksinkertaiset että pystyn samaistumaan niihin oikeastaan aina. Niin silloin teinityttönä, kuin näin aikuisempanakin. Lisäksi ihan vaan jo siitä syystä että Valon poika on tässä niin jumalattoman kuuma ja oon aina halunnut että, kun sanon "tahdon" on mun mies sonnustautunut tuollaiseen pukuun (btw, näin ei käynyt).



Toisena kappaleena olisin halunnut laittaa ehkäpä Gunnareita 80-luvulta, mutta en vaan päässyt itseni kanssa yksimielisyyteen kappaleesta. Halusin laittaa jonkun biisin, jossa Axl Rosen ääni olisi päässyt oikeuksiinsa, mutta joka olis sopinut sanoiltaan jotenkin elämääni nyt ja ei olisi ehkä ollut kaikkein tunnetuinpia biisejä. Ei onnistunut nämä yhtälöt tällä kertaa, liekö sitten elämäni oleva nyt sellainen että GN'R ei vaan tähän istu. Samoin kävi myös Lita Fordin ja Ozzyn esittämälle kappaleelle Close my eyes forever. Ei vaan käy nyt, vaikka niiiiiin rakas ja ihana biisi onkin.

ETOSia, Stratovariusta, Sinergyä pyöritin mielessä myös pitkään. Sieltä löytyy niin upeita biisejä ja sanoja (varsinkin River flows frozen, jonka Rowan jo linkittikin). Päädyn nyt kuitenkin laittamaan tähän Kotiteollisuuden Satu peikoista. En ole mikään KT fani, eikä kuulu pahemmin soittolistoihinikaan, mutta tuo biisi varsinkin livenä on mieleeni. Kaikessa epävireisyydessään, musiikin yksinkertaisuudessa ja Hynysen niin tavallisesta äänestä huolimatta, tässä on kaikki juuri niin kohdillaan kuin voi vaan olla. Tunnetta niin paljon että lähes oksettaa ja sanat kertovat juurikin tämän hetken elämästä ja mitä se voi pahimmillaan olla.