Päästäistä

Niin se aika vaan menee nopeasti. Edellisestä kirjoituksesta on jo viikko ja huomaan potevani vierotusoireita. Käykö näin muille, jos ei pääse riittävän usein kirjoittelemaan tänne kuulumisiaan? Paljon on sattunut ja tapahtunut, eli kerrottavaakin olisi vaikka kuinka, aikaiseksi ei vain ole saanut.

Ensinnäkin olen innostunut sisustamaan asuntoa. Fabossa on näitä paikallisia kirppis- ja kierrätysryhmiä, joista on tullut haalittua uudenlaisia sisustusesineitä ja jopa edullinen ruokailuryhmä (joka on muuten aivan huippu-ihana ja rahaa kului vaan yhden sinisen setelin verran). Lisäksi kuun vaihteessa meille tulee uusi sohvakalusto. Se kuluttaa tosin keltaisia seteleitä kolme kappaletta, joten ei enää niin edullinen tavallaan, mutta kokonaisuuteen ja kuntoon nähden se on suorastaan halpa. Vieläpä jos tämän nykyisen saisi myytyä, niin kaikki olisi hyvin. Paljon myös omaa turhaa tavaraa on saatu pois nurkista.

Shoppailu-innostuksen lisäksi tässä on elelty vähän perhe-elämää. Se on myös syynä siihen, miksen ole voinut bloggailla nyt. Miehen vanhimmat lapset olivat viettämässä pääsiäistä täällä meillä ja koska muksut ovat yllättävänkin älykkäitä, sekä hoksaavat kaikenlaista, niin vältin varmuuden vuoksi koko sivustoa. Eipä niiden tarvitse huudella mummulassa tai muuallakaan kuinka Tiki ja isi koittaa saada vauvaa (jolle btw keksittiin maailman söpöin nimi, mikäli tyttö joskus aikaan saataisiin).

Pitkäperjantain pidin vapaata ja haettiin tosiaan noi tenavat. Myös muutaman tunnin ajan mies sai tavata nuorinta lastaan. Aika hellyyttäväähän se oli kun vuoden tauon jälkeen pikkuinen poika kapsahtaa isänsä kaulaan ja puhuu rakkaudesta. Oli myös karmivaa kun tällainen nappula toteaa ”ei isi olekaan kuollut”! Pisti oikein vihaksi tällaiset äidit!! Miten voi ihminen olla niin sairas ja katkera, että estää kaikin keinoin tällaisen suhteen, joka on molemmille osapuolille tärkeä ja antaa vielä lapsensa, jostain uskomattomasta syystä, uskoa että tämän isä on kuollut, kun samaan aikaan isä tappelee sosiaalitoimiston välityksellä, että saisi tavata lastaan! Tekisi mieli antaa tukkapöllyä tällaiselle naiselle, sillä lapsi ei vaan koskaan saisi joutua kärsimään aikuisten kaunoista ja ongelmista. Äh, mitään tukkapöllyä, kunnolla turpaan vaan! No ehkä jatkossa tapaamiset on helpompi järjestää, kun lapsi ei ole enää siinä uskossa, että isä on kuollut, vaan voi nyt itsekin tapaamisia vaatia.

Palatakseni kuitenkin takaisin noista huoltajuuskiistoista ihan tähän arkeen, niin tulipahan pääsiäisenä käytyä lasten kanssa ravintolassa syömässä ja kylpylässä. Kaikki nauttivat tuosta päivästä. Muut päivät sujuivat muksuilla pelikonsolien parissa ja koiraa ulkoiluttaen, sekä kaikkea tavallista touhuillen. Itse kaiken sähläyksen ohella kävin tietysti töissä, joten ehkei ihme kun alkaa virta olemaan hiukan loppu. Kuitenkin ihan huippukiva fiilis pääsiäisen osalta tosiaan.

Beibiytyminenkin ehkäpä hiukan etenee. Muistin nimittäin torstaiaamuna vihdoin soittaa sairaalaan, jotta pääsenkö verikokeisiin. Ensin hoitsu vänkäili kuinka heillä hoidetaan vaan akuutteja asioita ja sairaalan potilaita. Tovin vakuuteltuani ja muistutettuani että jo otetut kokeet menevät hukkaan jollen pääse, niin saimme sovittua että sunnuntaiaamuna käyn heillä piikitettävänä. Kaikki sujui sairaalassa muutenkin moitteetta ja nyt vain odotellaan onko kilpparikokeissa mitään ihmeitä. Mies käy vielä simppanäyteet antamassa kuun lopulla ja sitten toivottavasti selviää jotakin. Ainakin päästään eteenpäin ja lapsettomuuspolin asiakkaiksi tuolta neuvolan puolelta. Niin eli kuten arvata saattaa niin viheriäinen raskaustesti lupaa ainakin vielä negaa (hassua, mutta siitä huolimatta mulla on hyvinkin toiveikas olo, että ihan pian.. ihan pian).