Kyynelten virratessa mietin pitäisiköhän mun avata toinen blogi, ehkä tämän tilalle tai tämän lisäksi. Salasanalla suojattu. Vain harvoille ja valituille. Mulla ei ole ketään kenelle puhua lapsettomuudesta ja tämä on ainoa paikka jossa olen siitä voinut avautua. Kuitenkin tätä lukee yksi silmäpari, jolle en jokaista sanaa haluaisi sanoa, en jokaista tuntoa purkaa. Mies.
Elän hetkiä jolloin tuntuu että olen luovuttanut. En tiedä. Haluaisin soittaa jollekin, mutta mä en voi. Ainoa kenelle voisin.. Ei, en voisi.
Voi Tiki *lämmin halaus*
VastaaPoistaÄlä luovuta! Jos sinua yhtään helpottaa ja auttaa jaksamaan se, että saisit kirjoittaa miettimättä sen enempää kuka kirjoituksia lukee, niin sitten kannattaa aloittaa salainen blogi ja antaa tieto vain sellaisille, joiden kanssa haluaa näitä asioita jakaa. Vertaistuki tällä matkalla on kultaakin arvokkaampaa, sen olen usein itsekin kiitollisena huomannut <3
Ikävää, että sielläkin on tuollasia tunteita nyt noussut pintaan :( joten kehoitan samaan kuin Rowan jos yhtään siltä tuntuu. Se kyllä helpottaa, kun saa vapaasti kirjoitella miettimättä, kuka niitä näkee, vaikka on siinä sitten ne haittapuolensakin. Haleja kuitenkin sinne <3
VastaaPoistaNäiden tunteiden kanssa tuntee helposti jäävänsä kovin yksin, jos ei ole mitään keinoa purkaa. Jos kirjoittaminen tuntuu omalta, se todellakin kannattaa. Vaikka sitä lukisi vain muutama tarkkaan valittu silmäpari. Koita jaksaa <3
VastaaPoistavoihan röhnä. Todella ikävää että kaikki tunteitaan ei uskalla purkaa. Jokin paikka tai ihminen olisi hyvä olla, johon pystyisi kaikki ikävätkin ajatukset purkamaan, se auttaa jaksamaan tätä paskaa,
VastaaPoista