Kuulumisia Tikilandiasta

Ajattelin tulla tänne päivittämään pikaisesti kuulumisia, en vaan oikein tiedä mistä aloittaisin.

Eron jälkeen kävin hetken terapiassa, mutta en pitänyt terapeutistani joten muutaman käynnin jälkeen totesin että pärjään ilmankin. Samoin jätin masennuslääkkeet käyttämättä ehkä viikon jälkeen. Totesin, etten halua hetkittäisen masennuskauden takia olla hetken päästä ns. koukussa kyseiseen lääkkeeseen, varsinkin kun luin että niiden lopettaminen ei sitten olekaan niin yksinkertaista.

Miehen kanssa ei tahdottu päästä millään samalle aaltopituudelle. Hetkittäin vietettiin hyviä aikoja yhdessä ja tuntui että keskustelu rullaa. Sitten seuraavassa hetkessä tuntui kuin toisen äidinkieli olisi muuttunut mandariinikiinaksi, sillä minkäänlaista ymmärrystä ei ollut. Lopputulos oli kuitenkin se, että herra on nyt palannut kotiin ja elellään päivä kerrallaan. Seurakunnan pariterapiaan on pitänyt mennä, mutta ensimmäisellä kerralla iski pahin mahdollinen sairasteluajankohta päälle ja toisella kerralla nukuin varatun ajan ohitse. Tällä hetkellä uutta aikaa ei ole varattuna, sillä miehellä on niin paljon töitä, että virastoaikaan ei tapaaminen vaan onnistu. Tahdin rauhoittumista odotellen siis..

Pikkuisen kanssa katselemassa kuohuvia koskia

Mites sitten lapsihaaveet? Ne on edelleen kuopattuna ja hoidot keskeytettynä. Ennen kuin mitään sellaista rumbaa voisi edes ajatella, pitää puitteet olla kunnossa. Enkä tiedä onko minusta muutenkaan sellaiseen härdelliin enää. Hoitojakso on ollut ehkä elämäni surullisinta aikaa. En muista koska olisin ollut niin sekaisin, hormonit ylösalaisin ja jatkuvasti surullinen. Toistaiseksi haluan keskittyä vain elämäni hyviin asioihin. Olen ollut koko kevään ehkä onnellisimmillani vuosiin. Olen alkanut tosissani treenaamaan salilla ja tuloksiakin on tullut. Ystäväni kanssa naurettiinkin että ehkä tämä on jotain "jumalan" tms. sairasta huumorintajua, että kun vihdoin saan itseni ihan tikkiin niin pamahdankin paksuksi ja sitten saakin hyvästellä jo pilkistävät vatsalihakset. Ah, jälleen ihanaa mustaa huumoria, me love it!

Neiti ja saalis

Treenailuiden lisäksi on tullut käytyä syömässä usein hyvässä seurassa, sekä mies vei mut katsomaan 21 tapaa pilata avioliitto (niin kivan ironisesti pyysi treffeille, että miten voisi kieltäytyä, joten siitähän se sitten taas lähti), sekä vei mut katselemaan ja kuolailemaan jenkkiautoja. Ehkä vielä joskus mulla on oma pikkuinen firebird <3 Siihen asti on tyytyminen vain autoje kuolailuun ja kuvailuun.

Eräs American car show-otos

Kummityttönen on kasvanut hirmusti ja hän onkin aivan uskomattoman hurmaava. Ristiäisissä häntä pitelin ekaa kertaa sylissä ja en kyllä pätkääkään ollut katkera mistään. Pari kertaa olen nyt muutenkin käynyt heillä kyläilemässä ja pikkuista moikkaamassa. Viimeksi käytiin hänen äitinsä kanssa ihan kahdestaan shoppailureissulla ja syömässäkin. Halusin viedä hänet hiukan todellisuuspakomatkalle, niin jaksaa sitten arkeakin paremmin, kun välillä pääsee hiukan ihmisten ilmoille.

Eli älkääs olko huolissanne, mulla menee oikeinkin mukavasti!