30.7.2012

Kutsu

Niin nyt se sitten tipahti; kutsu lapsettomuuspolille. Aika tosin on vasta marraskuulle. Enpä oikein tiedä mitä tunnen koko asiaa kohtaan. Jotenkin on jo niin lannistunut olo, että tekisi mieleni perua koko homma. Toisaalta marraskuuhun on vielä aikaa, joten ehkä kannattaa vaan antaa olla, ainakin toistaiseksi.

Mitäs jos sinne sitten menee? Voihan sen jälkeenkin todeta että ei. Eihän mitään ole kiveen hakattu, vaikka sitä vaan käväisisi. Ehkäpä sitten saisin kuulla ne omat labratuloksetkin keväältä.

Melko ristiriitainen olo. Toisaalta ei tunnu miltään ja toisaalta kirvelee edes vilkaista opusta, joka kutsun mukana tuli "hedelmöityshoidot". Enhän minä voi sellaisia ainakaan tarvita? Ja jos tarvisinkin, niin eihän mun alunperinkään olisi pitänyt joutua tähän tilanteeseen, että edes pohtisin asiaa. Saatanan aivot ja mielenmuutokset.

2 kommenttia:

  1. Heps Tiki! Vaikka teillä on ollut hieman haastavampi kesä niin kyllä se aika kannattaa pitää. Marraskuuhun on tosiaan vielä aikaa ja sen ajan voi kuitenkin perua vielä vaikka edellisenä päivänä (kokemusta on!). Ja tosiaan vaikka sielä käylähtää niin siltikin voit vielä pohtia asiaa, koska ei silloin vielä tarvitse sitoutua mihinkään.

    Tsemit :)

    VastaaPoista
  2. Mäkin suosittelen että menet sinne :) Aikoinaan kun me menimme olin jo ihan epätoivoinen ja hälläväliä fiiliksellä mentiin sinne. Riippuu tietysti lääkäristä siellä, mutta meidän lääkäri oli tosi kiva ja oli helppo jutella kaikista tunteista. Helpotti omaa oloa ja selkensi ajatuksia!

    VastaaPoista