Missä vika?

Luin erästä blogia, jossa lapsettomuuden syynä oli miehen täydellisesti puuttuvat siittiöt. Mietin meidän tilannetta. Olisiko mun helpompi olla, jos syy olisi toisessa? Meikäläisen mäkättävällä luonteella kun on varustettu, niin luulen että mun mies lähtis alta aikayksikön tästä sopasta pois. Entäpä sitten kun syy on minun? Itsesyytökset ei vaan auta, vaikkakin sitä tulee harrastettua alitajuisesti toistuvasti. 

Voisikohan vaan olla jos mä olenkin valinnut väärät miehet. Niin nykyisen kuin entisenkin. Tiedättehän? Kummassakaan ei sinällään vikaa, mutta jokin vaan ei onnistu. Onhan näitäkin tapauksia nähty nimittäin – vuosikausien yritystä ja sitten uudessa suhteessa sikisty samantien. Enkä nyt sano että mun mies olisi mulle väärä ihminen, päinvastoin nautin hänen seurastaan niin sängyssä, kuin sen ulkopuolellakin ja se seksikin toimii. Tarkoitin että ehkä joku mitätön fysiologinen seikka estää raskautumisen, vaikka rakkautta ja yritystä riittääkin.  

Tai jos uskoisin Jumalaan, niin voisin sanoa että jokin korkeampi voima estää tämän. You know? Vikaa ei kenessäkään, mutta lopputulosta ei vaan synny. Taidankin pyrkiä tähän ajatukseen, vaikka toisaalta nyt kun sitä lukee tästä näytöltä, niin se kuulostaa melkein surullisemmalta. Vielä epämääräisemmältä ja hankalammalta asialta saada pois päiväjärjestyksestä, jotta lopputulos saataisiin mieluisaksi.

Ehkä on vain parempi olla jälleen analysoimatta yhtään mitään, kun siitä tulee vaan taas loputon oravanpyörä ja pian ei ajatusmaailmaani juurikaan muuta mahdu, kuin teorioita (salaliitto -sellaisiin saakka) ja epämääräisiä yrityksiä ratkoa niitä. Parempi napata koira remmin päähän ja lähteä hölkälle, jotta oma itseinho ehkä hieman hälvenee sillä. Parempi antaa olla ja välttää stressiä.

Antaa teorian olla ja eletään käytännössä – ovulaatiota odotellessa ;)