Ei tää herkkua o

Olen ollut pitkään hiljaa. En ole käynyt edes lukamassa lapsettomuudesta. No hyvä on, googlettanut vähän. No ehkä paria blogiakin kurkistanut. En kuitenkaan syventynyt, samaistunut tai kommentoinut mihinkään mitään. Koittanut elää omaa elämääni. Lellinyt lemmikeitä ja rakentanut pesää. Alkanut vihaamaan hankittua istuinta. Se haiseekin vauvalle.

Eilen oli suhteellisen huono päivä. Flunssainen olo aamusta saakka, joka kiristi kivasti hermoa. Suuret odotukset vapaapäiviltä ja korkealta putoamista. Toisaalta kukapa tällaisen kanssa mitään haluaisi tehdäkään? Ilta meni itkeskellessä. Sain vihdoin laitettua sille ainoalle ystävälle, joka tiesi raskaudesta, että se tilanne on ohi. Muutama mukava viesti vaikeiden asioiden äärellä sai itkunkin loppumaan. Lopulta sovittiin että pian istutaan alas ja juodaan viiniä! Se kun on nyt taas sallittua. Ihanaa mustaa huumoria, mii laik!

Tässäkin taas piinaillut pian viikon. Menkat siis 6 päivää jälleen myöhässä. Tällä kertaa olen jättänyt testit ihan suosiolla tekemättä. Mitä hiton väliä loppujen lopuksi koko tuloksella, kyllä sitä on ennenkin tenavia tehty kusematta tikkuihin. Eipä ne juuri itsestään ilmoittelematta synny. Tänään kuitenkin tikkuilin. Paska tikku. Ei näyttänyt niin mitään. Sen saakelin kerran kun meikäläinen oikein sijoittaa yli 10€ tikkuihin, nii olis se kiva edes se kontrolliviiva saada. Taidan olla ihan viivaton nainen. Alkais edes hilloviivailut. Ketuttaa.

Terkkuja lenkkeilevältä shoppailuhirmulta - i'm alive!

Tuntuu että jokainen tekstini alkaa pahoitteluilla, sillä jälleen en ole pystynyt kirjoittamaan toivomaani tahtiin. Tuo alkanut ja loppunut raskaus pudotti aika korkealta, vaikka sitä iloa ei ehtinytkään nauttia kuin pari päivää. Nyt kuitenkin pikkuhiljaa tässä aletaan palailemaan normaaliin elämään.

Viikko sitten kävin shoppailemassa. Ja toden totta, shoppailun terapeuttista vaikutusta ei missään nimessä saisi väheksyä (kuten itse olen tähän asti tehnyt)! En juurikaan koskaan ostele itselleni suuremmin mitään, mutta nyt annoin luvan avata lompakon nyörit ja niin sitä mentiin. Mies kävi hankkimassa mulle uuden puhelimen, koska en niistä itse suuremmin mitään ymmärrä (muuta kuin että tää uusi luuri on niiiiiiiin kaunis  ja sillä voi nassukirjailla <3). Tuon saman ajan käytin itse ostoskeskuksessa pörräillen ja kun kerron tuloksen, saattaisi moni jopa hämmentyä. Neljät farkut, 7 toppia, 2neuletakkia. Aikaa upposi vajaa tunti eikä rahaakaan palanut todellakaan liikaa. Tiedän mihin liikkeeseen suunnistan jatkossakin ;)

Terapoin itseäni myös tapaamalla erästä pitkäaikaisinta ystävääni ja juomalla aivan liikaa siideriä. Mutta perkele, molin ansainnut jokaisen niistä lasisista tuopeista, joissa helmeili kylmä juoma ja joissa jäät kolahtelivat hampaisiin, kun pitkiä hörppyjä tuli otettua. Aamulla olo ei ehkä fyysisesti ollut paras (jäätäviin vatsakipuihin kun lisätään lekan iskut päähän niin aiai), mutta väitän että jokainen jymähdys otsalohkolla oli sen arvoista. Mikään ei voita ystävän seuraa, vaikka sitten puhuttaisiin ihan vain arkisista asioista.

Kotiin palattuani olen napannut itseäni hiukan niskasta kiinni ja siivonnut koko huushollin. Miehen kanssa käytiin siivoamassa jopa varasto. Tämän lisäksi kuluneen 3 päivän aikana on tullut käveltyä lähes 30kilometriä. Esimmäisenä päivänä käytiin suolla kulkemassa pitkospuilla, jonka jälkeen lenkkeilytettiin koiraa vielä pururadalla. Seuraavana päivänä suunnistettiin naapurikuntaan, jossa on aivan upeat patikointireitit. Teki hyvää kuljeskella metsissä, katsella järviä ja seurata miten iloissaan koira pomppi menemään vapaana. Niin ja jotta ei nyt ihan liian harmooniseksi tämä kävisi, niin törmättiinhän me käärmeeseenkin, jonka mies onneksi sai tapettua kivellä, mun pidellessä koiraa sylissä turvassa.

Kaiken touhuamisen ohella olen jatkanut innostusta tuosta fabo-kirppistelystä. Läjäpäin laittanut tavaraa myyntiin ja jopa löytöjä taas tehnyt. Ostin meinaan kahvipaketilla meille vauvan turvakaukalon. Okei, kunnolla asioiden edelle menoa taas, mutta kauppa tuntui järkevältä. Nyt tuo istuin on pesty, puunattu ja kuin uusi, sekä matkalla majailemaan varastoon. Sieltä sen voi sitten hakea, KUN on ajankohtaista - aivan sama onko se sitten vuoden päästä tai viiden, mutta uskoa löytyy taas ja se on tärkeintä, niin jaksaa jatkaa yrittämistä!

Niin se positiivinen vaihtui negatiiviseen ja verta alkoikin sen jälkeen nopeasti tulla huimia määriä, sekä fyysinen kipu vetää vertoja jossain määrin jopa henkiselle. Neuvola peruuntui. Mies koittaa lohduttaa sanomalla, että ainakin nyt tietää että se on mahdollista. Tiedän, niin ajattelen minäkin. Se ei vaan helvetti lohduta yhtään. Ehkä lohduttavinta on se että onneksi nyt, eikä vaikkapa parin viikon päästä. Vaikka aika hiton korkealle pilvilinnoihin sitä ehtii jo parissa päivässäkin leijailla. En oikeastaan tiedä mitä sanoa, takki ihan tyhjä. Neuvolatäti kutsui juttelemaan, mitäpä mä sille sanoisin. Kaikki oleellinen tuli sanottua puhelimessa kyynelten seasta "sen ajan voi perua".

Meillä kummittelee

Tänään onkin hyvä päivä. Tulin koulutuksen kotiin käymään, kun saatiin vieraita pariksi yöksi. Miehen paras kaveri punkkailee meillä siis hetken ja sitten odotettavissa äitipuoleilua vapun ajan. Nuo asiat eivät kuitenkaan ole se varsinainen syy tähän hymyyn, jota ei meinaa naamalta saada pyyhittyä. Se syy löytyy tällä hetkellä vessan peilikaapista, pienen tikun muodossa. Eletään siis kiertopäivää 38 ja raskaustestistä kurkisti haamu!!! Huomenna ostamaan parempaa testiä ja aamulla puhelua labraan, jos oikein verikokeessa käväisisi!

Jotenkin todella epäuskoinen olo! Neljä helvetin pitkää vuotta tätä on odotettu, eikä mitään ole tapahtunut. Nyt kuitenkin on lupaus pienistä jaloista kipittämässä pitkin asunnon lattiaa. Tai no jos ei nyt mennä vielä asioiden edelle, vaan sanotaan että on luvassa puklausta ja paskavaippaa, unettomia öitä ja kipeitä nännejä. JEIII!!!

Tätiä ei kuulu, eikä näy. Pari päivää tosin iskenyt niin jäätäviä kramppeja alavatsaan, että kahdesti lähtenyt jalat alta. Huolestuttavaa, sillä mulla ei koskaan menkkakipuja tai vastaavia ole. Nyt meneillään kp 33, mikä sekin on erikoista sillä lähes neljä vuotta tässä luomumenkkojen kanssa eläneenä olen tottunut että kierto on sen 28 päivää. Jos ei aamuun mennessä näy, niin testin teen ja jos negaa näyttää eikä silti viikon sisään ala valskailut, niin eiköhän sitten ole suotavaa soittaa tohtoritohtori notta missä mättää?

P.S. Kotirintamalla välirauha menossa ja mieskin oli omatoimisesti varannut ajan simppanäytteeseen.

Kyynelten virratessa mietin pitäisiköhän mun avata toinen blogi, ehkä tämän tilalle tai tämän lisäksi. Salasanalla suojattu. Vain harvoille ja valituille. Mulla ei ole ketään kenelle puhua lapsettomuudesta ja tämä on ainoa paikka jossa olen siitä voinut avautua. Kuitenkin tätä lukee yksi silmäpari, jolle en jokaista sanaa haluaisi sanoa, en jokaista tuntoa purkaa. Mies.

Elän hetkiä jolloin tuntuu että olen luovuttanut. En tiedä. Haluaisin soittaa jollekin, mutta mä en voi. Ainoa kenelle voisin.. Ei, en voisi.

Koti on siellä missä onnelliset muistot syntyvät

 Bongasin Helman blogissa tällaisen kivan sisustushaasteen, jota ajattelin piruuttani kokeilla. Vaikka Helma esittikin, että olisi hyvä tehdä viikottain useampia postauksia aiheesta, niin ajattelin kuitenkin pitäytyä yhdessä postauksessa viikottain, sillä en halua tästä tehdä vahingossakaan liian sisustuspainotteista blogia. Joten tässäpä tämän viikon kuvat.

Kynttelikkö löytyi fabon paikalliselta kirppis-osastolla ihan muutamalla eurolla ja kotiin hain sen tuossa pääsiäisenä. Lisäksi kotiin eksyi tuolloin samaan aikaan mustalla kehyksellä oleva peili, mutta se ei ole vielä löytänyt paikkaansa, enkä ole ihan varma edes onko peili sisustuksellisesti kuitenkaan sitä mitä haluan. Aika näyttää.

Rakkain esine ei ehkä esteettisesti ole kaikkein upein sisustusesine, eikä siitä ole edes mitään käytännön hyötyä, mutta ainakin se on oikeasti rakkaudella tehty.Kiitos murulle tästä ;)

Jälleen kynttelikkö. Kuvan ideana on kuitenkin kuvata enemmänkin väriä, eli violettia, jota haalin makuuhuoneeseen. Vielä kun saisi asunnon, jossa olisi kivemman väriset tapetit, sillä nykyistä ei viitsi alkaa remppailemaankaan muuttoaikeiden vuoksi. Toivottavasti myös uudesta kodista löytyisi aivan ihana kylppäri, jonka saisi tuunailla mieleisekseen ja josta kehtaisi ottaa kuvankin. Tällä hetkellä meillä on vanha pesukone, joka vetelee viimeisiä. Rumia pyyhkeitä, jotka tosin ajavat asiansa. Säilytystila on aivan minimissä ja mattoakaan ei lattialle saa, sillä koira opettelee sisäsiisteyttä ja on oppinut pissimään sinne mistä se on helpoin pestä pois. 

Asunnon ainoat lipastot löytyvät eteisestä. Nämä muutama vuosi sitten sotkasta löydetyt tasot eivät miellytä silmää sitten millään muotoa ja ovatkin näin ollen muutelleet pitkin asuntoa, sillä ei ne oikeastaan sovi minnekään. Nykyään nämä majailevat eteisessä ja kannattelevat ehkä hienointa sisustusesinettäni <3 jota mieheni tuntuu inhoavan. Miehelleni tiedoksi, että kannattaisi hänenkin vaan ymmärtää näiden vanhojen romujen haalimista, sillä onhan hänkin yksi niistä ;)

Edellisen kuvan oikeaan alareunaan on meikäläisen, milloin mitäkin huonetta koristava, mustavalkoinen sisustuselementtikin änkeytynyt, joten laitetaan hänestä tähän myös kuva. Asunnossa asustaa myös toinen eläväinen, mustavalkoinen sisustuselementti, jonka vuoksi en voi mieluisinta astiaani kuvata, sillä herra päätti sen tuhota olisikohan se ollut viime viikolla. Se oli valtava konjakkilasin muotoinen koriste-esine. Milloin siellä oli koristekiviä ja kynttilöitä, milloin minkäkin säilytyspaikkana ja välillä ihan tyhjänäkin. Säilytin sitä olohuoneen ikkunalaudalla ja pitkään se oli siinä saanutkin olla rauhassa ja tuo karvakaverikin oli oppinut sen yli kulkemaan. Ilmeisesti kuitenkin joku pisti herraa vatuttamaan eräs päivä ja hän päätti sen mielenosoituksellisesti oikein tuupata lattialle. Voin kertoa että hellyyttä ei herunut tuolle kaiffarille ihan hetkeen! Alla kuvat siis näistä sistusta rajoittavista otuksista, jotka kaikesta huolimatta ovat jokaisen sirpaleen ja kusisen kaakelilattian arvoisia.

 R <3

K <3