Ei ehdotonta rakkautta kaikille!

Maailma on paha paikka. Todella paha. Tämä lapsettomuus on saanut mut pelkäämään perheenlisäystä todella paljon. Miettimään omia voimavaroja. Muistan lapsuudesta kun pappa kertoi aikuisten korville tarkoitettuna kuinka kamala työpäivä oli, sillä eräs äiti oli hypännyt kahden lapsen kanssa junan eteen ja niitä jälkiä oli sitten siivottu, jotta matka oli voinut jatkua. Niin tuohon aikaan oli, siivottiin ja jatkettiin matkaa. Paineet purettiin kotona tai työkavereille. Pahimmassa tapauksessa pulloon vuodatettiin kyyneleet ja oma paha olo näkyi remmin iskuina muksujen pakaroilla, tai tukkapöllyinä tyttöjen saparoissa. Se oli sitä aikaa ja silloin ns. normaalia. Muistan miten mummo kauhisteli, että miten äiti voi noin tehdä ja lapset vielä mukaan. Oma äitini ei ollut asiasta niinkään ihmeissään, sillä hänenkin voimiaan koiteltiin jatkuvasti. Totesi vain että ei hän ole ketään moralisoimaan. Mistäpä sitä koskaan tietää mitä ihmisen aivoissa tapahtuu? Milloin tulee se viimeinen niitti ja vaan naksahtaa. Kun ei vaan enää jaksa.

Miksi sitten edelleenkin tätä tapahtuu pelottavan paljon? Nykyään asiat ovat huomattavasti paremmin ja ihmisille on hyvin paljon tukea tarjolla, kunhan sitä vain osaa pyytää ja vaatia. Valitettavan usein sitä vain peitellää ja häpeillään, vaikka ihmisiä tässä kaikki ollaan. Toinen jaksaa jotkut asiat vain paremmin kuin toiset, mutta ne vahvat ihmiset ovat joissain asioissa varmasti heikompia kuin moni muu.

Heikoimmassa asemassa silti ovat lapset. He luottavat ja rakastavat vanhempiaan kyseenalaistamatta ja tietämättä paremmasta. He luulevat että näin vaan pitää olla tai jos itse olisi jotenkin parempi, niin ehkä asiat olisivat paremmin. Kuten joku viisas onkin sanonut ”äitiään rakastaa vaikka se olisi hyeena”. Aikuisena tai kypsempänä tämä rakkaus voi tietysti haaleta, mutta lapsella se vain on.

On upeaa että tällaisia työryhmiä ja vastaavia on, joilla tuetaan lapsia ja vanhempia. Puututaan epäkohtiin, mutta mitä sitten kun lapsi oppii manipuloimaan? Ja lapsihan oppii, jos ympäristö antaa siihen mahdollisuuden. Eräänkin ihmisen olen kuullut selittävän kuinka hänen vanhemmat hakkaavat häntä, vain saadakseen huomiota ja sääliä, kuitenkin samalla kerskuen että näin ei todellisuudessa ole. Tällöin hyvätkin vanhemmat voi joutua käymään läpi todellisen helvetin ja vieläpä oman lapsensa ansiosta.

Entäpä sitten nämä ilmoitukset vaikkapa lastensuojeluun? Hienoa, että ulkopuolisetkin voivat vaikuttaa ja jopa joissain paikoissa nimettömiin ilmoituksiin puututaan, mutta tiedänpä tapauksenkin, jossa mitä rakastavin ja huolehtivaisin äiti pääsi sossutätien käsittelyyn tällaisen nimettömän ilmiannon vuoksi. Hän on kuulemma huono äiti ja jättää lapsensa heitteille, sekä käyttää huumeita. Lapsi sijoitettiin pikaisesti ja äiti joutui toistuvasti käymään huumetesteissä ja sosiaalihuollossa. Tämän kuukauden sijoituksen aikana lapsi oli oppinut toiselta sijoitettavalta lapselta miten saa läpsiä toisia, kiroilla ja sylkeä päin. Kun syytös oli todettu perättömäksi ja äiti huoltajaksi kykeneväksi olikin aika työ kitkeä näitä tapoja lapselta pois. Taitavat vieläkin välillä tahkota tästä johtuneiden ongelmien parissa.

Mutta valitettavasti aina kun tulee jotain hyvää, niin siitä seuraa myös jotain huonoakin. Pääasiassa kuitenkin asiat ovat edennyt huimasti ja väittäisin, että nykyään on turvallisempaa kasvattaa lapsia ainakin näiltä osin, vaikka maailma vaan muuttuu hullummaksi ja vaarallisemmaksi. Sitä vaan tarvii itse oppia olemaan vielä tasapainoisempi ja turvallisempi, jotta balanssi säilyy ja jahka sen lapsen saa, niin äitiään ei tarvitse hyeenaksi verrata ja kotona ainakin olisi kaikilla turvallinen ja hyvä olla.

Ajatusten virtaa, joka lähti soljumaan luettuani tämän: http://yle.fi/ohjelmat/kortit/poliisi-tv/poliisi-tv_1891.html . Sinällään suoranaisesti ei liity perheväkivaltaan tämä kirjoitus, siitäkin tosin löytyisi paljonkin sanottavaa, mutta ehkä toisella kerralla. Nyt heräili tällaisia...