Jospa sitten ihan vähän vielä
postausta arjesta, nyt kun pahimmat ketutukset perheongelmista on
vuodatettu.
Aika auvoista elämää on vietelty
tässä. Uskon että jotenkin tämä lapsettomuusasiakin lähtee
etenemään (menkkoja odotellessa, niin pääsee sitten
verikokeisiin). Tavallinen arki on aika maistuvaa, eikä suurempia
ärrimurri-hetkiäkään ole syntynyt. Tietysti tulee hetkiä kun
vaikkapa koira on pureskellut kenkää tai repinyt tapettia, jonka
seurauksena tekisi mieli kirkua suoraa huutoa ja pomppia tasajalkaa.
Kun sitten toteaa, että no omapa on vika, mitäs jätin kengät
toisen kaluttavaksi tai en suihkinut etikkaa seinille, niin olo
tasaantuu. Jos taas jonkun muun idiotismi v-tuttaa, niin antaa olla.
Mitäpä se mun kiehumisestani viisastuisi yhtään tai paremmaksi
muuttuisi? Mun elämä ja mä teen siitä itselleni hyvän.
On niitä surkeitakin ajatuksia ollut.
Kuten eilen magnettikuvausta varten lomakkeen täyttely oli oikein
riemuvoitto. Ei, minulla ei ole mitään sivukorvan proteesia (josta
seuraa kysymys että mikä sitten on vaikka keskikorva?), eikä
sydämmen tahdistinta, eikä mitään metallisia leikkausnipsuja ja
EI, EN OLE RASKAANA! Näissä tunnelmissa on kiva tulla ängetyksi
ahtaaseen putkeen, ilman minkäänlaisia nappeja korviin, jotta melu
ei olisi ihan niin kova, saati että musiikkia olisi ollut
(Googlettamalla tällaisia povailtiin kuvauksessa olevan).
Tämän jälkeen käytiin syömässä
onneksi miehen kanssa (hänelle pizzaa ja mulle
vuohenjuustobroileria, ah nannaa) ja sitten kaupoille ostelemaan
arjen tarvikkeita ja hyödykkeitä. Koirakin sai ekat menkkapöksyt.
Niin, tosiaan nyt pitää varoa ettei mikään koira pääse sitä
tuikkasemaan, tiedä vaikka se olisikin heti sikisevää laatua, toisin kuin meikäläinen. Noh,
menkkapöksyt löytyi super-halvalla ja on vieläpä ihan
näppärätkin. Tosin kävipä siinä ihan hauskakin kommellus
illalla niiden ansiosta. Nimittäin sain häpeileviä katseita sohvan
kulmasta ja kun sitten menin silittelemään ja selvittämään
mistähän häpeily johtuu, niin olihan siinä pokerissa
pidättelemistä kun reppanalla oli pökäleet pöksyissä. Kehua
kovasti piti ja sitten kikattamaan makuuhuoneeseen miehelle ”mein
piski paskoi housuun”. Ah, miten ihanaa nähdä toisenkin nauravan
niin aidosti. Ilo irtoaa selkeästi pienistä asioista.
Töissäkin on kaiken kaikkiaan mukavaa
ja painon vaihtelut suuntaan ja toiseen ei juurikaan haittaa. Kyllä
siitäkin ehtii sitten stressailemaan myöhemmin. Päivä kerrallaan
nyt vain. Ehkäpä hyvällä seksillä ja kevään tulolla on jotain osuutta tähän asiaan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti