21.3.2012

Omanarvontunto; Minä


Kuten lupailin niin säästän ne kaksi tärkeää sanaa myöhemmäksi ja nyt olen niitä sitten pyöritellyt mielessäni ja lukenut muiden projektilaisten bloggauksia aiheesta. Mäkin haluaisin kirjoittaa kuinka mun elämässäni on tärkeintä luottamus, rakkaus ja mies. Tai kuinka tärkeäksi tunnen kevään tai että magneettikuvissa ei olisi näkynyt mitään ja että kolarin jäljet alkaisivat olla pyyhittynä pois päästäni. Miksi näin ei sitten ole?

Ensinnäkin nuo kolme ekaa sanaa. Jos mun pitäisi laittaa ne nyt edes samaan lauseeseen niin voisin vaan kirkua raivosta, pettymyksestä ja täydellisestä epäuskosta. Drinking problemin lisäksi tuolta herralta löytyy moninaisia muitakin ongelmia, kuten nyt viimeisimpänä yllärinä tuli taas tää pelaaminen. Siitä on ennenkin otettu yhteen, sillä vaikkei se koske suuria summia rahaa, niin jokainen lantti kun on tärkeä niin silloin ei lähdetä kokeilemaan onnea! Saati että mentäisiin ja pelattaisiin puolison rahat ILMAN LUPAA! Auta armias, jos ne voittorahat ei näy tänään niin mä en tiedä mitä tehdä. Siellä tilillä oli kaikki rahat. Bensaan, ruokaan.. Miten tällaisessa tilanteessa voi luottaa toiseen? Pakko siis vain luottaa itseensä ja jatkossa olla siirtämättä senttiäkään yhteiselle tilille, sillä mua ei tällaiseen sotketa. Mitä jos tässä tilanteessa sitten olisi vielä lapsi? Mitä jos niistä rahoista olisi pitänyt ostaa vaippoja ja vauvan ruokaa? Ei sitä vauvalle sanota että huku paskaan, isi saa pelivoitot parissa päivässä!

Mites sitten rakkaus? Miten voi olla rakkautta, kun ei tunne olevansa arvostettu. Nyt varmasti jokainen teistä repii perseensä, mutta johtuen luottamuspulasta ja siitä että mä vaan yksinkertaisesti olen niin saatanan utelias ja pelkään että kaikki on vaan yhtä suurta valhetta, niin stalkkasin miehen fabo-viestit. Menneitä viestejä ei mua kiinnosta lukea, ties mitä lirkuttelua ja ties kenen kanssa, not my problem. Nyt kuitenkin alkaa ketuttamaan nämä miehen niin ihanat ja auvoiset raittiit ystävät! Ja tähän kohtaan mainittakoon että raittius on ehkä parasta mitä on meidän suhteen aikana tapahtunut ja ystävät, sekä vertaistuki on upea asia, mutta jumalauta rajansa kaikella. On mielestäni täysin eri asia että avaudun tässä anonyymina, kuin että mies hehkuttelee jollekin toiselle naiselle (joka kuulemma kanssa harkitsee hoitoa) kuinka on majaillut juovana aikana sellaisen böönan luona ettei mitään jakoa, että hyvä jos voi uskoa että on sellaista saanut. Sepä kiva! Tai kuinka juova puoliso on hirveintä mitä voi olla, että hänkin toivoo raitista vaimoa. Tämän jälkeen on hyvä mainita että noh tutustun tässä vaimooni päivä kerrallaan. Imeköön lekaa! Niin tuo nainenkin, mutta varsinkin mun mies! Älä helvetti kysy haluanko ostaa siiderin, kun on vapaata tiedossa, jos se niin vitusti vaivaa! On eri asia pyytää että en toivoisi sun juovan kotona tai missään muuallakaan missä mä olen. Ja joo kuulemma pari siideriä ei haittaa, mutta humalainen käytös kyllä. Harmillista ettei sellaista pahemmin ole tullut harrastettua. Miksi sitten pitää antaa kaikkien ymmärtää kuin mä täällä dokailisin himassa, tai että olen sellainen just tavallinen ämmän rämä, johon herralla oli saumaa?

Mun on siis kaiken tän jälkeen vaan todettava että mulla ei ole kuin yksi sana, joka on ylitse muiden ja joka merkitsee mulle, enemmän kuin mikään: MINÄ.
Mä en suostu olemaan ovimattona. En suostu kuuntelemaan skeidaa. En suostu tekemään enää mitään tämän asian eteen, sillä toistuvasti joku kaataa paskaa lapio kaupalla niskaan. Joten mä pesen yltäni kaiken sen pettymyksen, sen vihan, mutta myös odotuksen ja aidon henkisen läheisyyden. Mä suojaan itseni ja varmistan oman jaksamiseni, jos kerran ympäristö ei siinä mua auta, vaan toimii päin vastoin. Mä en suostu olemaan vaan joku, kuka tahansa, Maija Meikäläinen. Mä aion olla tällainen ja sen mä vaan sanon, että mä päätän kenellä on etuoikeus olla mun elämässä.

5 kommenttia:

  1. "hei kohtalo, oon iso tyttö jo. Ja mä päätän sen, kenen oon tai en!" Huh huh, aikamoisia aikoja käyt siellä läpi. Jaan osan ajatuksista kanssasi. Mustakin välillä tuntuu, että mies ei oikein arvosta mua ja on myöskin harrastanut tuota pelaamista ajoittain niin, että MINÄ olen ostanut luottokortilaa ruokaa, kun herra on pelannut viimeiset rahansa voiton toivossa. Meillä ei onneksi ole yhteistä tiliä, mutta silti pitäisi ymmärtää jos toinen sanoo, että ei ole rahaa niin se toinen silloin elättää eikä pelaa olettaen että kaikki hoituu. Meillä on monesti tuosta kanssa sodittu ja muutenkin tuntuu, että mies pitää montaa asiaa hyvin itsestään selvänä ja ei koe tarvetta yrittää mitään. Ei miellyttää minua tai hoitaa kotia. Ymmärrän siis tältä osin täysin. Meillä tuo suo ei vielä ihan noin syvä ole, koska täältä ei onneksi juomisongelmaa löydy eikä ole vieraita naisia jolle juttelisi, mutta ymmärrän että sisälläsi kuohuu ja on ihan oikeutettua tuntea noin ja ajatella nyt vain itseään. Sinä olet tällä hetkellä tärkein ja toivottavasti saat asiat selväksi jotenkin miehesi kanssa. Toivotaan, että hän ymmärtää sinun olevan tavoittelemisen arvoinen nainen eikä kuka tahansa ja oppii kunnioittamaan sinua. Eihän sitä kukaan jaksa jos oman arvon tunto on muserrettu.

    VastaaPoista
  2. Tässä ei sinällään ollut väliä oliko kyseessä nainen tai mies kenelle jutteli, koska kyseessä oli myös tätä samaa raitis alkoholisti-porukkaa, eli uusia ja läheisiä ystäviä. Pointti on vain siinä mitä puhuu tai enemmänkin miten puhuu (tai tässä tapauksessa kirjoittaa). Tuntui vaan siltä että mä olen se, jonka kanssa nyt opetellaan elämään päivä kerrallaan ja joku muistoksi jäänyt oli jotain niin suurenmoisen upeaa, hehkuttamisen arvoista. Tietysti se on huomattavasti mitättömämpää kuin se että mä olen juuri se ihminen kenen kanssa toinen haluaa arkeaan jakaa, mutta mielestäni se olisi sitä hehkuttamisen arvoista, eikä mitenkään toissijaista, joka mulle näistä kirjoituksista välitty. Arjessa se näkyy ja siitä olen erittäin kiitollinen, toivoisin vaan että hän antaisi myös muille sen hienon kuvan meistä, eikä vaan että "no kyllähän sä tiet, arkea". Pakko myöntää, kyllä mäkin kaipaan suitsutusta onnistumisista ;)

    Meilläkin on omat tilit, lisäksi yhteinen S-pankin tili, johon nyt siirsin ruoka- ja bensarahat, jotta sieltä kun ostelisi niin kertyisi sitten sitä ostoetua. No eipä näin käynyt. Rahat sain kyllä hetki sitten takaisin, mutta silti se loukkaa. Mä kun luotin että asia on selvä kuinka rahat käytetään ja vaikka ne ovatkin siellä tilillä niin lupaa tulisi kysyä. Itse kysyn jopa S-bonuksia käyttäessä, vaikka olen niihin yhtä oikeutettu kuin toinenkin tilin haltija.

    Upeaa, silti etten yksin tuon peliongelman kanssa pyöri. Jotenkin hävetti edes kirjoittaa siitä. Miten joku tuollainen voikin tuntua niin häpeälliseltä? Ehkä siksi, kun luotin ja sain pettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ymmärrän, kirjoitin vaan tuon nainen kun puhuit aiemmin tuossa luottamuspulasta ja yleensä ne naispuoliset ystävät enemmän aiheuttaa tätä. Mutta siis en liittänyt sitä tuohon kirjoitteluun. Ja tuo on niin totta. Mutta eihän sitä pysty itselleen koko ajan hokea, että on se jonka kanssa arki jaetaan jos sitä toista puolta korostetaan usein. Ja varmasti se tuntuu todella pahalta :/ Itseänikin on aina ärsyttänyt, että yhdessä kun ollaan vaikka jossain juhlissa niin mies on kuin ei tuntisikaan mua. Tuntuu että ei arvosta mua eikä kehtaa kulkea mun kanssa. Ei nyt liity ehkä tähän tai ole yhtä suuri asia, mutta se tuntuu pahalta, että ei arvosteta ja laskee omaa itsetuntoa. Tottakai me haluttais sitä huomiota ja olla joskus ylpeitä itsestämme ja parisuhteesta.

      Ja hyvä, että uskalsit kirjoittaa. Mä en ole uskaltanut, enkä monesta muustakaan ongelmasta. Joskus on jopa tuntunut, että jaksanko tuon miehen kanssa elää loppuelämää jos ei nämä asiat muutu. Ja nää meidän ongelmat on varmaan vielä suhteellisen pieniä monen muun ongelmiin verrattuna. Mutta myöskään minulle ei tällä hetkellä tärkeimpiin sanoihin kuulu mies tai rakkaus, enemmänkin ystävät ja kaikki muu mikä tuo voimavaroja. Ei meillä erityisen huonosti mene, en minä sitä sano, mutta asiat voisivat olla toisinkin. Haluaisin tuntea semmoista yhteenkuuluvuuden tunnetta, että jaetaan samat asiat ja ongelmat ja ne kannettaisiin yhdessä. Nyt niin ei ole.

      Poista
  3. Aloin miettiä tuota termiä _ongelma_. Samapa kai se on onko se pieni vai suuri. Se on ongelma. Se ei tuota iloa ja siihen toivotaan ratkaisua. Toiset ratkeaa helpommin, toiset ovat jo ihan juurtuneet arkeen, mutta niiden kanssa voi ihmisenä taas vahvistua aivan mielettömästi. Ja se mikä on toiselle aivan mitätön ongelma, on oikeasti jollekin toiselle sieltä suurimmasta päästä. Erilaisia kun kaikki tässä ollaan, niin jokainen kokee asiat niin eri tavalla.

    Mua välillä oikein hävettää kun tuntuu että elämä on aina yhtä ongelmaa ongelman perään, mutta valitettavasti mulle tää blogi on sellainen johon ne tuppaavat kerääntymään. Haluaa purkaa ajatuksia ja sitä pahaa oloa pois. Terapoida itseään. Voisinhan mä tietysti käydä täällä hehkuttamassa vain hyviä asioita, mutta uskon että mun mielenkiinto ei säilyisi kovinkaan pitkään, jos en kokisi tätä tarpeelliseksi. Toisaalta myös ne huonot asiat kun käy täällä läpi, niin oppii näkemään taas niitä hyviä puolia kaikessa. Ne ei vaan valitettavan usein päädy ihan tänne saakka.

    Vilkas, kiitos oikeasti näistä kommenteista! On vaan niin upeaa nähdä että muillakin on tämän suuntaisia murheita, vaikkei niistä aina ääneen huudeltaisi. Helpottaa jaksamista niin paljon.

    VastaaPoista
  4. Totta, ongelma on juuri niin suuri kun sen itse haluaa ajatella, joten eipä kai sitä voi verrata kenen taakka on suurin, vaikka päällepäin joltakin näyttääkin. Ja se on hyvä, että ne tunteet voi purkaa jonnekin, toisten on helpompi kirjoittaa ne, toisten taas puhua, pääasia, että saa purettua ajatuksensa. Ja olepa hyvä!

    VastaaPoista